Olen juuri palannut ensimmäiseltä opiskelujaksoltani Jyväskylästä. Kyllä! Minä, 55-vuotias luokanopettaja Reisjärveltä, olen aloittanut opiskeluni, matkani kohti ”voimavarakeskeisen työnohjaajan” ammattia.

Sinulle, joka kysyt, miten vielä vähän ennen eläkeikääni innostuin opiskelemaan, vastaan näin: Olen vasta ihan lähiaikoina oivaltanut, miten arvokasta on kokemukseni vuosien varrelta!

Ajattelen kaikkia niitä hienoja oppilaitani, joiden kanssa olen saanut oppia asioita ja arkielämää. Te, Alma, Merja, Janne ja Jaakko olette jo aikuisia ja kasvattelette jo omia lapsia, mutta vuosikymmeniä sitten kasvatitte tietämättänne minua. Sinua muistan, kirjailija- ja taiteilijapoika, ja sinua, englantinero yläasteelta , ja sinä sähköpianonsoittajapoika! Ja sinua, Olli ja sinua, Jani! Kiitos teille kokemuksista, jotka annoitte minulle! Kiitos siitä teillekin, joiden nimet eivät tähän mahtuneet.

Entä sisarukseni, kolme veljeäni ja neljä siskoani ja pieni Mika-poika, pikkuveljeni, joka sai elää vain kaksitoista minuuttia?
Rakkaat vanhempani, Äitini ja Isäni ovat viitoittaneet polku-ani tähän päivään asti omalla kokemuksellaan ja viisaudellaan, omilla neuvoillaan ja elämänohjeillaan. Ja lämminsydäminen äidinäitini, Rauha-mummu, hänen kertomuksensa kaikuvat korvissani vieläkin, vaikka hänen haudallaan on kasvanut kukkia jo pitkän aikaa.

Ystäviltäni olen saanut kukkurakaupoin evästä elämääni. Lapsuuden Marja-Riitta ja Mirja, nuoruuden Sinikka ja Arja ja opiskeluajan kaverit, lukioajan Penkkiläiset ja Oulun ystävät, kiitos teille kaikille kukista elämänpolullani.

Aikuisajan ystäväni, Irma, Tiina, Elina ja Raija tai serkkuni Maria, Riitta ja Aki, kaikista teistä, joita en edes mainitse, kaikista on jäänyt jotain minuun. Asioita, jotka ovat tehneet minusta minut! Ja työystäväni ja –kaverini, Tapani, Irene, Raija ja Raili, teiltäkin on taskuissani tuhansia muistoja, tärkeitä sellaisia.

Ja rakas perheeni, puolisoni, minun turvani, ja kaikki seitsemän lastamme, viisi syntymälasta ja kaksi meille sijoitettua, sydänlasta, niin kuin teistä puhumme! Teiltä olen saanut niin paljon kokemusta etteivät sanat riitä. Te olette olleet peilinäni niin iloille kuin suruille, kivuille ja riemulle.

Ja sinä jo aikuiseksi kasvanut, tai nuorempi varhaisnuori, jonka kanssa olen jakanut lomia, kesiä tai viikonloppuja, kun olet luonamme vieraillut tukiviikonloppuina. Kiitos sinullekin siitä, mitä sinulta opin ja mitä iloa ja riemua kanssasi koin.

Entäs te opiskelukaverini mentorikurssilla tai Tasapainon Avaimet –valmentajakoulutuksessa tai te, joihin jo hetken verran ehdin Jyväskylässä tutustua. Ja Tellu ja Olli, kotoinen kakkoskotiperheeni!

Jos vielä kysyt, miksi aloin opiskella voimavarakeskeiseksi työnohjaajaksi, muistutan sinua sairauksistani, joita olen saanut matkan varrella ymmärtääkseni muita, joilla on vastaavia kokemuksia. Vastaan sinulle, että meille sijoitettujen rakkaiden lasteni syntymäsukulaisilta olen saanut sellaista kokemusta, jota ei kaikilla ole. Ja niin monelta muulta olen saanut lahjaksi hetken tai kaksi, kuukauden tai kaksi, vuoden tai kaksi. He kaikki ovat antaneet minulle suurensuuren pakin kokemusta, jonka tahdon jalostaa voimavarakeskeisellä, dialogisella, reflektiivisellä työnohjaajakoulutuksella ja kuorruttaa kuuntelemisen läsnäololla, elämällä tässä yhteisessä hetkessämme ja varomalla, etten vain ”sössi prosessia” ja etten vain ”kavenna sinua olettamalla tietäväni sinusta mitään” ennen kuin sanot sen ääneen.

Jos vielä kysyt, haluan varmistaa, että ymmärsit sen oleellisen: Olen saanut kokea elämässäni niin paljon, että jos tällä sekoituksella voin sinua, sinun elämääsi, sinun työtäsi tai sinun arkeasi helpottaa, teen sen ilomielin ja innostuneena, sillä olen sydämestäni asti kiinnostunut sinusta, sinun asioistasi ja siitä, mitä sinun mielessäsi liikkuu ja minne sinun tiesi johtaa!

Tule, niin mietimme, millainen on toimijuutesi. Tule, niin ihmettelemme yhdessä, millainen olisit parhaimmillasi. Tule, niin mietimme, miten sinä voisit parhaalla mahdollisella tavalla työssäsi ja arjessasi !

Olen sinua varten!